Anni Kytömäki

Olen 34-vuotias kirjailija Hämeenkyröstä. Koulutukseltani olen luontokartoittaja. Parasta elämässä on kulkea sammalmatolla, kiivetä kiville ja kallioille maailmaa katsomaan ja istahtaa lammen rannalle, pulahtaa uimaan, kuunnella käkeä ja kulorastasta ja unohtua.

Olen monta kertaa nähnyt lähimetsän kaatuvan nopeasti, niin nopeasti, että sen kulkijat eivät ole ehtineet kertoa kenellekään, miten tärkeä se heille on. Metsät asutuksen liepeillä ovat korvaamattomia todella monelle – yhtenä osoituksena on jo se, että lähimetsissä risteilee polkuja yleensä joka suuntaan. Toivon että kampanja kannustaa ihmisiä ottamaan kantaa omien rakkaiden metsiensä puolesta silloin, kun ne vielä ovat pystyssä.

Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi päästä muutamassa minuutissa kotoa sellaiseen metsään, jossa voi piiloutua suurten puiden katveeseen (tai latvaan), käydä lepäämään sammaleiselle maapuulle tai jäkäläisen kiven päälle, katsella pilvien matkaa taivaalla ja kuunnella ajatusten ja tuulen vuoropuhelua. Jos kaikilla olisi siihen mahdollisuus, uskon että voisimme yksilöinä ja ihmiskuntana paljon paremmin kuin nykyään.

Omassa lähimetsässäni kasvaa kuusia, mäntyjä, isoja haapoja ja muutama lehmus. Siellä kukkivat näsiä, kevätlinnunsilmä, sinivuokko ja lehtoimikkä, syksyllä maasta ponnistavat keltavahverot ja sikurirouskut – viime vuonna löysin itselleni entuudestaan vieraan hienon sienilajinkin, keltalahorusokkaan. Metsää ei ole suojeltu, joten joka päivä lähestyn sitä huolissani ja tähyilen, onko sen laidoille solmittu leimikkonauhoja tai onko metsäkone jo kärrätty paikalle. Olen koettanut edistää metsän suojelua, mutta sen kohtalo on vielä avoin.

Tukijaimg