Olen joskus miettinyt, mikä on ympäristöystävällisin liikkumistapa ja jäin lopullisesti siihen mielipiteeseen, että se on soutuvene. Se voi olla myös kajakki tai muu mikä tahansa vedellä kulkeva astia ilman moottoria. Siinä oli siis vain yksi soutuharrastuksen eduista, koska muuten soutaminen tuo mukanaan kaikenlaista kivaa: se edistää hyvinvointia, koska soutamisen aikana kaikki lihakset ovat käytössä; soutaminen ei yleensä tapahdu likaisissa vesissä – ei ainakaan Suomessa, koska vetemme ovat pääosin järviä ja niiden puhtaudesta puhutaan maan ulkopuolellakin; hengitystiet avautuvat soutaessa erinomaisen tehokkaiksi ja silmää ilahduttavat upeat alueen maisemat. Mistä alueesta on kyse? Mistä tahansa, missä on järviä. Vaikka Suomi onkin pieni maa, se peittää aika isoa vaihtelevuutta tarjoavia alueita sen eteläosasta pohjoiseen, ja täältä löytyy maisemia ja tekemistä joka makuun niin maissa kuin vesilläkin.

Stadillakin Pystyy

Innokkaimmat kyseenalaistamaan luonnonläheisiä harrastuksia asuvat pääkaupunkiseudulla: heidän on aina vaikea päästä jonnekin, se on kallista, ei ole aikaa, on liikaa töitä, liian tylsää ja paljon menoja muutenkin. Kaikki selitykset pitävät paikkansa ainakin viisi prosenttia, loput on yleensä keksittyä selitystavaraa. Helsingistä pääsee ainakin kolmeen suuntaan – ja neljäs suunta on meri, joka veneilystä puhuessa on käsiteltävä täysin vakavasti niin kuin muiden suuntien järvetkin. Ja joet, tietysti. Vuosaari on hyvä paikka aloittaa. Herttoniemeltäkin pääsee ties minne, ja sieltä löytyy todella hienoja, kauniita ja hiljaisia paikkoja, kun kiertää veneellä tai kajakilla pieniä saaria ja kelluu Itämeren pikkuaalloilla. Tuttuihin järviin verrattuna ja syvemmälle Suomenlahtea Itämeri onkin oikeasti suolainen – ei siis tietenkään Atlantin tapaan, mutta suola tuntuu kuitenkin ilmassa. Isolla Tallinnan laivalla suoloja täynnä ilma ei välttämättä yletä kutittamaan nenää, mutta soutuveneellä

Metsää, Järviä Ja Urheilua

Kun Helsingin ympäristö on melottu tai soudettu läpi ja alkaa tuntua liian meluisalta ja likaiselta, mennään syvemmälle Suomeen. Helsingistä pohjoiseen tai Karjalaan on hyvä lähteä harjoittelemaan melontatemppuja – ja samalla myös viettämään aikaa hiljaisissa, rauhallisissa metsissä ollessaan oma itsensä. Mahtavaa, jos harjoituksiin pystyy osallistumaan joku enemmän kokenut kaveri, mutta pärjää ilmankin: virheitä tulee tosin tehtyä enemmän ja oppiminen saattaa kestää pitempään. Mutta eihän sekään ole mikään ongelma, kun kyse ei ole kuntosalitreeneistä eikä mistään ilmattomasta paikasta. Kun on viettänyt tarpeeksi aikaa näissäkin treeneissä, voi siirtyä vakavampiin harjoituksiin ja sen jälkeen harrastaa hommaa säännöllisesti riskiä ottaen.

Metsää, Järviä Ja Urheilua

Vuoksella Tapahtuu: Extreme

Ainakin yksi paikka on mahtavaa kokea: Imatrankoski. Vuonna 1929 käynnistynyt voimala ei ole pelkkä matkailunähtävyys ja koski on paljon muutakin, kuin Suomen vanhin kansallismaisema. On tietysti ihanaa katsoa kun käsittämättömän suuret, kymmeniä tonneja painavat vesimäärät putoavat kivikasojen päälle ja jatkavat matkaa, mutta se, mitä ihmiset siellä kauempana tekevät, on vielä mielenkiintoisempaa: he melovat siellä! Siis ihan oikeasti, siellä pyörii kajakkilaisia, joilla on melat käsissä ja turvakypärät päässä, ja he taistelevat veden kanssa sen aikaa kun Saimaan vedet putoavat koskelta ja kiihdyttävät Vuoksen liikettä. Lihasrasitukset ovat huipussa ja maisema on monipuolinen: mitä voi olla kauniimpaa? Keskiaikaiselta näyttävä Valtionhotelli, vuosisatoja vanha koski, mehevä kasvillisuus kiviympäristössä, kiehuva voimala, kajakki, adrenaliini ja raikas ilma… ja siinä kauneudessa täysin kontrolloidut liikkeet, joilla pieni melova ihminen pärjää luonnon voiman kanssa.