Telttaretken suunnittelu koko perheelle

Telttaretken suunnittelu koko perheelle

Lapsuudessa meillä oli soputeltta ja myöhemmin toinenkin vähän isompi teltta ja vaikka meillä oli kesämökki niin melkeinpä joka vuosi teimme myös reissun, jossa nukuttiin teltoissa. Välillä tehtiin pidempää retkeä ja suunniteltiin etukäteen leirintäalueet ja vierailukohteet ja joskus yövyttiin vaan sukulaisten/tuttavien mökkien läheisyydessä. Makuupusseissa nukkuminen teltassa oli kesän odotettua vaihtelua. Mutta kuinka nykyperhe lähtee lomalla telttailemaan, kun on totuttu kunnon sänkyihin ja olosuhteisiin? Telttojen kysyntä on kuulemma lisääntynyt koronan aikana ja jo nyt toukokuussa on teltat kuulemma jo jossain vähissä eli joku muukin on suunnittelemassa teltta retkeä eli ehkä se on nykypäivänä vielä eksoottisempaa.

Minua mietityttää, miten nuorimmaiset viihtyvät teltassa, muistan kun mökillä laitettiin teltta pihalle ja kaikki halusivat telttaan nukkumaan, mutta kun ilta koitti yksi toisen jälkeen, muutti mielensä ja isompien karhuleikit saivat viimeisetkin kömpimään sisätiloihin. Lopuksi pari aikuista nukkui teltassa, ettei turhaan sitä pystytetty! No nyt tarkoituksena on kuitenkin koko perheen voimin suunnitella retki, jolla telttaillaan ja tehdään muutakin mukavaa. Uusi teltta on kyllä hankittava, koska emme mahdu kaikki vanhaan nukkumaan. Ajankohtana on alkukesä eli sääennustuksia on pikkasen katsottava etukäteen ja autoon on pakattava riittävästi lämmintä.

Miten toteuttaa ja minne suunnata?

Miten toteuttaa ja minne suunnata?

Telttailu on Suomessa jokamiehenoikeus eli käytännössä siis voi laittaa telttaa pystyyn melkeinpä mihin vaan, kunhan ei häiritse muita tai ole haitaksi. Pihapiiriin tai keskelle viljapeltoa ei tietty voi asettua ja lintujen pesintää on kunnioitettava. Teltan voi siis pystyttää yksityiselle tai valtion maille, vaikka rannan tuntumaan, mutta minä katselen mieluummin näin aluksi leirintäalueita. Lapsuudessa meillä oli kirjanen, johon oli koottu leirintäalueita ja kerrottiin niiden palveluista. Nyt saman löytää varmasti netistä eli ei kun etsimään. Löydän sivun Suomi camping ja sieltä haulla voi etsiä leirintäalueita jostain tietyltä alueelta tai kaupungista. En tiedä oliko käyttäjässä vika vai eikö muut halua nykypäivänä nähdä kuvia paikasta, johon on menossa, kun sain vain tietoja ja hintoja, mutta hyvä niinkin. Mietiskelin samalla kun katselin, että voisi olla hyvä tarkistaa myös mahdolliset vuokramökit leirintäalueella, jos yllättävä ukkonen tai jokin muu muuttaakin teltta suunnitelmat.

Samalta sivulta sain myös ideoita eli joidenkin leirintäalueiden yhteydessä on vesipuistoa tai kalastus/kanoottiretkiä eli taas lasten kanssa voidaan miettiä, että mennäänkö telttaretkellä, johonkin uuteen teema/huvipuistoon vai tehdäänkö teltta retkestä me yhdessä luonnossa reissu. Joskus yhdessäolo luonnossa ja pelailu voi olla hauskempaa kuin huvipuistot. Suunnitteleminen on myös mukavaa eli jos lapset saavat itse myös päättää minne mennään tai mitä tehdään, tuntuu lomailu omalta ja sitten ei voi valittaa, että kuka keksi lähteä tänne. Telttalomailuun voi yhdistää myös grillaamisen ja lettujen paiston nuotiolla. Tärkeintä on, että kaikilla on mukavaa. Kesällä on hyvä muistaa paitsi sää niin itikat eli suojella lapset ja aikuiset ötökän puremilta.

Suomessa riittää upeita paikkoja telttailuun ja luonnossa liikkumiseen. Jos ekana kesänä haluaa vaan kokeilla, miltä teltassa nukkuminen tuntuu niin lähiseudulta myös pääkaupunki seudulta löytyy hyviä leiripaikkoja. Telttaan kannattaa panostaa, jos on tarkoitus telttailla enemmän eli nykyään on yks- ja kaksikerrostelttoja. Voi myös mennä telttaretkelle, joita järjestetään ulkolaisten lisäksi myös meille suomalaisille ja tietty telttoja voi myös vuokrata.

Minua naurattaa vieläkin vuosia sitten ostamamme pikkuinen automaatti teltta, joka otettiin pussista ja avautui itsekseen ja kun sitten lapset olivat pihalla leikkineet siellä aikansa ja se oli tarkoitus laittaa pussukkaan. Yrityksistä huolimatta se jäi sinne laittamatta ja mieheni hermostui ja antoi sen lähimmälle vastaantulijalle eli toivottavasti tämän kesän telttaretki sujuu paremmin ja koko perheelle jää siitä hyviä muistoja.